Toimistomme
Pauli Siponen ja Niilo Ikonen perustivat Avarruksen kilpailutyöryhmän pohjalta vuonna 2008 vielä opiskellessaan Otaniemessä. 2010-luvun alusta lähtien Avarrus on tehnyt enenevissä määrin korjausrakentamista ja suurempia rakennussuunnitteluprojekteja. Vuonna 2018 Avarrus sai kolmannen osakkaan sisustusarkkitehti Laura Karhusesta, minkä myötä toimisto sai kertaheitolla valtavasti monipuolista kokemusta sisustussuunnittelusta erilaisissa hankkeissa.
Nykyisin Helsingin Punavuoressa sijaitsevassa toimistossamme työskentelee viidentoista hengen joukko arkkitehteja, sisustusarkkitehteja ja suunnittelijoita. Projektit vaihtelevat uudishankkeista korjausrakentamiseen ja niiden mittakaava sisustuksista kaupunkisuunnitteluun. Olemme suunnitelleet yksityiskoteja, hotelleja, asuinkerrostaloja, käyttötarkoituksen muutoksia, toimistoja, koulujen sisustuksia ja paljon muuta.
Arvomme
Työkentän monipuolisuuden ohella Avarrukselle oleellisia arvoja ovat yhdessä tekeminen, laatu ja kestävyys.
Yhdessä tekeminen näkyy toimistollamme yhteistyön ja hyvän hengen ohella avoimuutena, tasa-arvoisuutena ja vastuun jakamisena. Hankkeissa pyrimme kommunikoimaan eri osapuolten kesken avoimesti ja toisia kunnioittavasti, sillä kokemuksemme mukaan parasta syntyy hyvällä tiimihengellä ja yhdessä sovituilla tavoitteilla.
Meillä laatu alkaa kunnianhimoisista tavoitteista, asiantuntijuudesta ja uskalluksesta uudistaa ja uudistua. Seuraamme uteliaina alamme kehitystä ja kouluttaudumme jatkuvasti pitääksemme yllä asiantuntijuuttamme ja ollaksemme aina kehityksen kärjessä. Laatu on meille tärkeää niin suunnitteluprosessissa kuin lopputuloksessakin.
Kestävyys meille tarkoittaa ekologisen kestävyyden ohella myös sosiaalista ja esteettistä kestävyyttä. Kehitämme hankkeiden kestävyyttä aktiivisesti yhdessä rakennuttajien ja muiden osapuolien kanssa, jotta rakennuksemme kestäisivät aikaa ja käyttöä. Käytämme aina mahdollisimman luotettaviksi ja kestäviksi todettuja rakennusmateriaaleja ja detaljeja. Suunnittelemme runsaasti korjausrakentamisen kohteita ja käyttötarkoituksen muutoksia, ja mielestämme olemassa olevan rakennuksen purkamisen pitäisi aina olla kehityshankkeen viimeinen vaihtoehto.
Pyrimme aktiivisesti uudistamaan rakennusalaa kestävämpään suuntaan niin yhteistyöprojekteissamme kuin oman kehitystyön kautta.
Yhteistyökumppanimme
Avarrus on osa innovatiivisen kaupunkivisioinnin Uusi Kaupunki Kollektiivia, ekologisen rakentamisen Finnish Green Building Councilin jäsen sekä Arkkitehtitoimistojen liiton ATL:n jäsen.
Avarruksen asiakkaita ovat monipuolisesti rakennusalan toimijat pienimmistä suurimpiin.